Tahdon

Tarkkasilmäiset, blogiani lukevat kaverini, bongasivat pienen virheen viime postauksestani. Puhuin siinä vihkisormuksesta, kun tarkoitus oli puhua kihlasormuksesta.

Jep, olemme siis susipari :) Tämä on ollut meille molemmille jotenkin luonteva järjestely tähän asti koska kumpikaan meistä a) ei koe kiinnostusta järjestää häitä ja maksaa itseämme niistä kipeäksi b) ei koe kiinnostusta järjestää häitä ja maksaa itseämme niistä kipeäksi c) ei koe kiinnostusta järjestää häitä ja maksaa itseämme niistä kipeäksi. Pointti tuli varmaan selväksi :D

Vakavasti ottaen, rakastan häitä ja tykkään osallistua niihin vieraana. Siskoni häät olivat yksi upeimmista tilaisuuksista mihin olen koskaan osallistunut, jos ei upein. Kaikki meni nappiin toimituksista pukuihin, paikoista bändiin ja kaason puheeni morsiamelle sai salillisen ihmisiä nousemaan ylös ja taputtamaan. Kiistatta yksi elämäni tähtihetkistä :) Olen myös aina ensimmäisenä rivissä kärkkymässä morsiuskimppua kuten kaikkien säälittävien, naimattomien naisten kuuluukin! En tiedä mitä korkokenkätekniikkaa olen tiedostamatta käyttänyt mutta kaksissa viime häissä olen sen napannut. Ei välttämättä kovin reilua muita kohtaan, jotka oikeasti niistä häistä haaveilevat ;)

Minusta myös kaikki ne häihin liittyvät pikku yksityiskohdat ovat ihania; puvut, käsilaukut, kukat, ruusukkeet, hempeät värit ja kauniit morsiamet (mikä nyt ei välttämättä olekaan enää kaikista pienin yksityiskohta). Tykkään myös katsella hääkuvia ja olla mukana tunnelmassa.

Tämän puheen perusteella luulisi että haluaisin häät mutta siinä kohtaa kun minulta kysytään tämä iänikuinen "Noh, millon tanssitaan teidän häitä?" - kysymys, innostus laantuu ja yritän aina hienovaraisesti selittää että ei ole meidän juttu vaikka aikomus on naimisiin mennä. Ainut mistä innostun välillä, on se että tyttäremme olisi kukkaistyttömme, pieni ruusunlehtiä täynnä oleva kori käsivarrellaan. Se ajatus on suloinen :) Olen joskus yrittänyt inspiroitua häistä, meidän häistä, mutta minulta puuttuu se innostus, se tärinä johon monet naiset ajautuvat kun mainitsetkin sanan "häät". Olen siis hyväksynyt sen tosiasian että minusta ei tule punastelevaa morsianta.

Naimisiin tosin haluan ja samoin mieheni. Kihlaus oli meille molemmille iso juttu koska se tarkoitti  samaa kuin naimisiinmeno. (Joskus tuntuukin että kihloihin mennään aika helposti nykyään ja unohdetaan se että se on oikeasti lupaus naimisiinmenosta). Taannoin mies tuossa totesikin että hän haluaa naimisiin, pian. Hän haluaisi kovasti puhua minusta vaimona, ei pelkkänä tyttöystävänä. Ihania nuo miesten suorat tunteenpurkaukset :) Me naiset kun märistään ensin hetki, sitten pyyhitään silmäkulmia ja lopuksi jaaritellaan vähän asiaa ja asian vierestä.

Olemmekin puhuneet ensi kesästä. Tämä on hyvinkin vain jutustelutasolla emmekkä ole pistäneet tikkuakaan ristiin asian suhteen. Maistraattiinhan tiemme vie mutta olen ehkä hiukan alkanut haaveilemaan näistä juhlista, jotka sitten järjestäisimme maistraatissa vihkimisen jälkeen. Haaveilen myöhäiskesän juhlista, mahdollisesti miehen perheen luona, Somerolla, heidän upeassa puutarhassaan. Huviteltta, hämärtyvä ilta, lyhtyjä, kuohuvaa, perhe, läheiset sukulaiset, hyvät ystävät, tyttäremme, kaunis puku, minä vaimona, me pienenä ja onnellisena perheenä, (minä mahdollisesti pahoinvoivana.. ? ) :)

Saako jo inspiroitua? :)

Kuva täältä

Kuvat täältä

Kuva täältä

Kuvat täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä