Olen saanut tässä hiljattain muutaman haasteen johon ajattelin näin lauantain-illan kunniaksi vastata. Televisiotarjonta on tapansa mukaan aika köyhää joten ehti hyvin päivitellä blogia :)
Mamma Mia blogista Leikkikerho antoi seuraavalaisen haasteen. Kiitos tästä!
Kerro (ilman materiasyyllisyyttä) mitkä viisi tavaraa/asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa!
Minua vähän huvittaa koska otin juuri kantaa Kepulaisen äidin kirjoittamaan hyvään ja ajatuksia herättävään blogitekstiin kulutuksesta ja nyt saan rajattoman mielikuvituksen ja miettiä mitä haluaisin jos minulla oikeasti olisi rahaa, haha :)
Hyväntekeväisyys, rahaa läheisille, säästäminen, nämähän olisivat kaiken sen materian ohella varmasti asioita joita oikeasti toteuttaisin jos saisin rajattomat rahavarat mutta hei! Tämä haaste on toteutuaan nyt mahdollisimman pinnallisella tavalla, villin mielikuvituksen siivittämänä ;)
1. Uusi auto.
Meidän farmarivolkkari polkee vielä ihan mainiosti eteenpäin mutta lähitulevaisuudessa tulee eteen uuden auton hankinta. Mies ei (onneksi) ole mikään autohullu joten alla ei ole tarvinnut olla tuliterä pirssi eikä meidän ole minun vanhempien armeliaisuuden takia tarvinnut ottaa autolainaa. Tämä on tosin vielä edessä. En odota innolla. Jos minun olisi pakko valita automerkki niin se olisi varmaan Volvo. Älkää kysykö miksi ;)
![]() |
| Kuva |
2. Vaatekaapin uudistus
Vanhat pois, uutta Odd Mollya tilalle ;)
![]() |
| Kuva |
3. Sisustus
Meillä on suunnitelmissa hankkia mm. uusi ruokapöytä joten se menee sisustuksen piikkiin. Kuva löytyi random haulla googlesta ja on ihan näppärän näköinen. Ei tosin ehkä lapsiperheeseen.... ;)
![]() |
| Kuva |
4. Matka
En tiedä minne mutta ehdottomasti perheen kanssa. Ehkä ensin johonkin lähelle, esimerkiksi Tanskaan tai Norjaan. Vaihtoehtona voisin tarjota matkan läheisille, sekä perheelle että ystäville.
![]() |
| Kuva |
5. Merinäköala
Rakastan tätä asuntoa, ympäristön rauhaa ja hiljaisuutta, metsiä, luontoa ja omaa puutarhaa sekä sitä että pääsen keskelle pääkaupungin kuhinaa suhteellisen helposti. En halua täältä pois mutta jos joskus tästä muuttaisimme ja ne rajattomat rahavarat olisivat käytössä, haluaisin merinäköalan. En yhäkään kaupunkiin vaan johonkin rauhalliseen paikkaan.
![]() |
| Kuva |
Toinen haaste tuli Mallalta blogista Tulevan mamman päiväkirja. Mallalle tsempit viimeisten viikkojen tai päivien kärvistelyyn! :)
Haasteessa pitää kertoa kymmenen asiaa joista pitää ja haastaa sitten viisi bloggaajaa tekemään saman.
On niin monta asiaa joista pidän joten tässä vain pieni raapaisu.
1. Vesi janojuomana
2. Tyttäreni päänahan tuoksu. Kuulostaa oudolta, tiedän, mutta nuuhkin hänen ihastuttavan tuoksuista päälakeaan niin monta kertaa päivässä että ihmettelen että siinä on enää hiuksia jäljellä.
3. Pitkä lenkki koiran kanssa keväisessä ilmassa, lumen alta paljastuneen mullan tuoksu, auringonvalo ja se tunne pakaroissasi pienen rehkimisen jälkeen ;)
4. Viini. Talvella punaviini, kesällä valkoviini.
5. Jäätelö. Etenkin lakritsi jäätelö.
6. Pitkä puhelu ystävän kanssa
7. Katse mieheltä joka kertoo että olen vieläkin hänen silmissään yhtä kaunis ja seksikäs kuin tavatessamme.
8. Lastenvaatteiden hipelöinti vaikka ei olisi mitään tarkoitusta ostaa. Ne vain ovat niin sööttejä.
9. Mitäänsanomattomien, typerien, pinnallisten mutta sitäkin viihdyttävämpien sarjojen seuraaminen. Kuten se uusi sarja Kosto sekä Gossip Girl. Kai sitä voisi laadukkaamminkin aikansa viettää :D
10. Valokuvaaminen
Ja sitten ei muuta kuin paha kiertämään ja kuinka ollakkaan, muutamat lempiblogini pääsevät taas tulilinjalle! Kaikki eivät näistä haasteista pidä (minä satun pitämään ja siksi varmaan niitä saankin, haha) joten en pahastu jos jätät tekemättä! Ja tämä koskee siis molempia haasteita! ;)
Kepulaisen äiti, blogista Äidinmaitoa
Suski, blogista Piiri pieni pyörii
Marie, blogista Unelmia ja onnenaskeleita
Bleue, blogista Sininen keskitie
Elma, blogista With arms wide open





Kiitos (satuinpas heti kärppänä tänne samaana aikaan) :))! Nämä haasteet olivatkin hauskoja, vähän erilaisia tuumintajuttuja- ikään kuin kyselyitä :)! Lauantai-illan huumaa sinnekin!
VastaaPoistaOle hyvä :) Kiva jos tykkäät! Tämä oli tosiaan ihan hauska tehdä, saa vähän miettiä :) Ja usein minulle käy niin että kun olen keksinyt ne viisi asiaa niin myöhemmin keksin viisi muuta ja harmittaa etten aiemmin niitä keksinyt, haha!
PoistaKiitos! <3 Nämä täytyykin ajatuksella miettiä :).
VastaaPoista