Kerroinhan tässä postauksessa meidän lähenevästä projektista nimeltä Lastenhuone. Tyttö nukkuu vielä meidän huoneessa pinniksessään mutta minun sormet syyhyää jo päästä näkemään, sisustamaan ja kokemaan tytön oma huone. Olen surffannut sen minkä olen ehtinyt ja koonnut hauskoja ideoita koneelle kansioon. Näytän niitä joskus myöhemmin kun ehdin ;)
Mars kuitenkin yläkertaan. Meillä on siis tämä yksi iso oleskelutila yläkerrassa, mukaanlukien kylpyhuoneen sekä tietenkin meidän makuuhuoneen. Pinta-alaa tällä oleskelutilalla on noin 40 ja rapiat neliötä (tähän ei ole laskettu mukaan makuuhuonetta ja kylpyhuonetta). Tämä oleskelutila puolitetaan eli väliin tehdään se välinseinä joka on joskus purettu niin että syntyy ne kaksi huonetta - lastenhuone ja työhuone meille.
No mitä siellä yläkerran oleskelutilassa sitten tällä hetkellä on? Ei paljon mitään, voin sanoa! Pidämme sitä melko autiona tulevan remontin johdosta ja siellä soitetaan musiikkia, leikitään, jumpataan, kuivataan pyykkiä, kirjoitetaan blogia ja lepäillään isoilla tyynyillä.
Tämä ei ole mikään kauniin kodin esittelykierros - tämä on epäjärjestyksessä olevan, remonttia odottelevan yläkerran esittely ;) On mukava jättää siitä jälki tänne blogiin ja palata katselemaan kuvia kunhan huoneet on valmiina. Sisustuskuvaamista oli myös kiva harjoitella. Kuvia on räpsitty lähinnä luonnonvalossa joka on se paras, onnistunein valo. Muutama iltakuvakin on eksynyt paikalle.
Tämä ei ole mikään kauniin kodin esittelykierros - tämä on epäjärjestyksessä olevan, remonttia odottelevan yläkerran esittely ;) On mukava jättää siitä jälki tänne blogiin ja palata katselemaan kuvia kunhan huoneet on valmiina. Sisustuskuvaamista oli myös kiva harjoitella. Kuvia on räpsitty lähinnä luonnonvalossa joka on se paras, onnistunein valo. Muutama iltakuvakin on eksynyt paikalle.
Keinutuoli on ainut joka jää tietokoneen, tietokonepöydän lisäksi työhuoneeseen. Haluan mahdollisimman paljon avaruutta koska olen tottunut tähän isoon oleskelutilaan ja kammoan joka nurkkaan pesiytyviä huonekaluja ja "nyssyköitä". Crosstrainer on ollut ihana laite kuntoiluun mutta kevät tulee ja kuivat asfaltit joten juoksulenkit kutsuvat ja crosstrainer lähtee varastoon.
Miehen sähkörummut nököttävät nurkassa johon ei näe kun tulee portaita ulos. On ollut valehtelematta haaste sisustaa näitten miljoona johtoa sisältävien rumpujen ympärille kun mikään televisio tai tietokone piuhoineen ei näille vedä vertoja. Entisessä asunnossa ne olivat työhuoneessa jonka oven sai kiinni - täällä ne ovat olleet näkyvillä. Samoin pyykinkuivatusteline. Siellä se nököttää nurkassa. En jaksa aina raahata sitä vaatehuoneeseen kun pyykkiä pestään usein.
Rummuista en ole nalkuttanut vaikka ne ovatkin minulle "sisustushirviö" ja minusta on ihana että mies harrastaa musiikkia, joten olen niitä katsellut ja yrittänyt ne jotenkin aina sisällyttää visioihini. Eipä tuo crosstrainerkaan ole mikään silmiähivelevä näky ollut.
Nyt rummut tosin myydään tilanpuutteen vuoksi. Lattialla oleva kitara jää, seinällä oleva joutaa varastoon.
Minullahan on myös oma kuvausassistentti joka osoittautui varsinaiseksi linssiludeksi. Iskän kitara kiinnostaa vaikka tiedetään että sitä ei saa "rämpyttää" vaan nätisti silittää ;)
Tietokonepöytänä meillä on Ikean Expedit pöytä. Hyvä, jämäkkä ja iso pöytä jossa ne hyllyt antavat paljon säilytystilaa. Harmittelen vain että ostimme sen tummanruskeana, väri joka helposti synkistää kun yläkerrassa on kauniit värit - valkoisen, harmaan ja vaaleanharmaan.
Mietin kovasti että voisikohan sitä maalata valkoiseksi? Mies vähän pudisteli päätään mutta jätän asian hautumaan. Tällä hetkellä sermi eli tilanjakaja piilottaa pöydän nurkkaan. Pöydästä ja tietokoneesta en ottanut parempaa kuvaa. Onko ne koskaan kovin kauniita? ;)
Tilaa löytyy kivasti portaitten yläpäässä.Koiran lempipaikka, pääsee vahtimaan.
Makuuhuonetta en sen tarkemmin kuvaa - siinä on jotain todella henkilökohtaista ;) Ja se on todella usein melkein kuin pommin jäljiltä. Usein siivouspuuskani lähtee alhaalta keittiöstä, siitä tieni vie kuraeteiseen, olohuoneeseen, portaisiin, yläkerran oleskeluhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen. Tässä vaiheessa käyn vain pällistelemässä makkarin ovella, mietin että ehtiihän hän myöhemminkin ja menen
Sänkynä meillä on (jälleen kerran) Ikean Brimnes sänky päätyhyllyllä. Ihana sänky, voin suositella :) Paljon säilytystilaa ja minusta kaunis siinä yksinkertaisuudessaan.
Enpä malta odottaa että saamme makuuhuoneen omaksemme ja tytölle oman huoneen. Tosin, olen nyt jo tippa linsissä siitä ettei se pienuudestaan huolimatta makeasti unissaan kuorsaava ja röhnöttävä tyttäremme olisi siinä vieressä. Olen niin tottunut siihen, olemme kaikki saaneet aina hyvin unta, koira makuuhuoneen oven ulkopuolella, tyttö pinniksessään, me sängyssä - koko perhe suloisesti kuorsaten, sulassa sovussa, toisiaan häiritsemättä ;)





Aina niillä miehillä pitää kanssa olla "sisustushirviöitä" :D Meillä sellainen on pleikkari... Tuossa se tv-tasolla nököttää. Yäk. Ei sillä, että meidän kämppä nyt muutenkaan mistään sisustuslehdestä olisi :D
VastaaPoistaHaha! Pleikkari on kyl yksi pahimmista! Ja ne kaikki kaiuttimet, supparit, mitkä lie. Aargh. Meillä on onneksi piilossa olkkarissa kaikki nämä härpäkkeet, se oli yksi, khröm, vaatimus kun tänne muutettiin ;)
PoistaTeillä on ihanan näköinen koti! Eksyin tuolta unelmia ja onnenaskeleita blogista tänne ja jäin selailemaan postauksia. Kirjoitat hauskasti ja ihania värejä piisaa :) Jään lueskelemaan! Ja innolla odotan lastenhuoneen ideointia!
VastaaPoistaCecilia
Kiitoksia kovasti kehuista!
PoistaMitä tähän postaukseen tulee, niin minua vähän nauratti kun kuvasin pyykkitelineitä ja muuta rompetta kun eikö tapana ole tuoda ennemminkin se esteettisyys kuin se arki kuviin? No ei kai, näin meillä! Arki saa näkyä :)
Lastenhuonetta tulee piakkoin! Kiva kun tulit käväsemään :)
Lastenhuonetta on kyllä ihana suunnitella. Meillä on samat hommat menossa, tosin yläkerta näyttää jokseenkin karummalta kuin teillä (ehkäpä postaan kuvia itsekin tässä :D!). Ja yhdyn edelliseen, että teillä on kaunis koti. Taitaa olla vähän samaa makuakin, kun oon bongannut kuvista ainakin samanlaista tapettia, samanlaisen maton ja melkein samanlaisen sohvan kuin meillä :D!
VastaaPoistaPostaa ihmeessä, olisi ihana nähdä! :) En minäkään koko alueesta ottanut kuvia, se on liian iso ja kyllä jotain on kiva jättää näyttämättä, heh. Ja kiitoksia!
PoistaMeillä ei itseasiassa ole ollenkaan tapettia täällä vaikka tiedän että se näyttää siltä. Alakerrassa on ihan hennon vihreää (maalia) seinällä sekä luonnonvalkoista puolipuupaneelia. Ylhäällä on tuota kuvissakin näkyvää kivilaattaa, harmaata sekä valkeaa puupaneelia ja valkoista seinää. Makkarissa toistuu sama harmaa värimaailma. Sohva on aina yhtä ihanasta Suomisoffasta! :D
Haha.. se on varmaan ollut sitten joku patteri tms. taustalla sumeana, jonka oon mieltänyt samanlaiseksi tapetiksi kuin mitä meiltä löytyy :D! Ja en muuten usko,että tuota meidän yläkertaa ois tällä hetkellä ihana nähdä.. mielenkiintoista ehkä :D! Siellä on nimittäin tällä hetkellä sellainen remontti menossa, että vanha pärekattokin näkyy parhaillaan talon sisäpuolella :D!
PoistaVoi miten kaunista! Onko tuo tiiliseinä sellaista tapettia? Tosi hyvännäköinen ja tykkään myös teidän portaiden kaiteista. Kodistanne tulee ihan mieleen Lontoon Hotelli Caesar. http://www.derbyhotels.com/en/hotel-the-caesar/ Tuonne haluaisin mennä :).
VastaaPoistaMielettömän kokoinen oleskelutila ja jakamisenkin jälkeen vielä tulee oikein tilavat huoneet. Teillä on samanlainen pyykinkuivausteline ja sängynpääty kuin meillä ;). Itselleni nuo telineet on melkoinen riesa ja aionkin työntää ne varastoon, kunhan kotiin palataan. Haen ne sitten vaikka sieltä tarvittaessa :D. Suunnittelin kotiin J:lle omaa huonetta, että sitten joskus siirtyy sinne, mutta koska haluan pitää hänet mahdollisimman pitkään meidän huoneessa, niin puhuttelen tuota toista huonetta nykyään nimellä 'leikkihuone' :D.
Voi kiitoksia! Ihan mieletön tuo hotelli! Aika hauska muuten, juuri mietin miten ihana olisi päästä keväiseen Lontooseen pikku matkalle :D Kyllä tuolla oli tosiaan samannäköistä, ainakin ne seinät ja lattiat ja muutenkin se fiilis, vaikkakin toki siellä on aika fiiniä ;) Kiitos kohteliaisuudesta!
PoistaTuo seinä on ihan kivilaattaa, en osaa tarkemmin sanoa että mitä tai mistä. Sen ovat tehneet edelliset omistajat mutta se tosiaan taitaa olla yksi niistä lempiyksityiskohdistani tässä asunnossa :)
Tuo koliseva ja rämisevä pyykinkuivatusteline on kyllä yksi harmaa hius, aina esillä vaikka kuinka yrität piilotella, haha! Minusta on myös ollut ihanaa kun tyttö on ollut samassa huoneessa pitkään, niihin ähinöihin ja tuhinoihin on ihana nukahtaa.
Voih, olisipa meilläkin omatalo/isompi asunto johon saisi lastenhuoneen.. :S
VastaaPoistaEhkä jonain päivänä, ideoita kyllä piisaisi!
Kannattaa tosiaan keräillä niitä jo talteen! Ja ajattelin ihan samalla tavalla monta vuotta. Odotus palkitaan :)
Poistaheh, pisti naurattaan tuo sun "makuuhuoneessa on jotain tosi henkilökohtaista". Ei siksi että se olis jotenkin tyhmästi ajateltu, vaan siksi että ite oon esitellyt melkein joka nurkan meidän makkarista :D:D:D
VastaaPoistaHaha, no mutta eihän sen kaikille tarvitse olla henkilökohtainen! Minusta on kiva kurkistella toisten makkareihin, olen tällainen kyyppari :D Meillä on myös aina makkari hieman sekaisin, siitäkin syystä säästän lukijoitani ;)
Poista