Kökön äidin tunnustukset

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tyttö päätti herätä kahdeltatoista yöllä. Itkemään, jokeltelemaan, konttaamaan, ihan muuten vaan hengailemaan nukkumisen sijaan. Päädyimme valvomaan puoli viiteen asti aamulla.

Toissayönä tyttö päätti herätä kahdelta. Tekemään samaa kuin edellisenä yönä. Päädyimme valvomaan neljään.

Viime yönä olin yötä äitini luona. Menimme ennen kymmentä nukkumaan koska olin kertakaikkisen nakit, hiekat, ja kaikki kutinaa, ja painoa aiheuttavat jutut silmissäni. Äitini vannoi minua pariin otteeseen herättämään hänet, jos tyttö on levoton, jotta voisimme vaihtaa osia ja saisin itse nukuttua. (Äitini on siis eläkkeellä, joten en vanhempaa naista kiusaa oman saamattomuuden takia).

Tyttö heräsi 22.20 juuri kun olin päässyt horrokseen. Tutitus, silittely, hyssyttely. Seuraavat 20 minuuttia unta, sitten herätys ja sama uudestaan. Tässä vaiheessa roikuin jo matkasängyn reunan yli siinä samassa horroksessa, kuin mistä olin herännyt. Tämä toistui yli kahteentoista yöllä, kunnes tajusin että minun on saatava unta, joten menin herättämään äitini.

Osienvaihto. Hän nukutti tytön 10 minuutissa ja tämä nukkui aamukahdeksaan asti inahtamattakaan. Samoin minä.

Kökkömutsifiilikset. Check ;)

Myönnän että olin viime yönä jo hermot aika kireällä, ja tiedän kuinka auliita nuo pikku ihmiset ovat aistimaan nämä negatiiviset fiilikset. Kun mummi saapui pehmeän sylin, vienolla äänellä lauletun tuutulaulun ja hempeän hissuttelun saavuttamana, se oli tytöltä tälle mammalle selkeä viesti; "Sinua ei täällä enää tarvita. Painu nukkumaan ne univelat pois, ja puhutaan tästä aamulla" ;)

Sanomattakin siis selvää että näiden levottomien öiden välissä en sitten ehtinyt nukkumaan kertaakaan päiväunia, ja tämän lisäksi nukun raskauden takia melko levottomasti. Nukahdan huonosti, ja saatan heräillä monta kertaa, ennenkuin pääsen siihen syvään uneen uneen. En muista tätä vaivaa tytön odotuksesta. Inhottavaa, sanon minä. Rakastan nukahtamista, rakastan nukkumista, rakastan meidän ihanaa makuuhuonetta, joten inhoan kun tämä riistetään minulta.

Rakastan myös isovanhempia. Ai että. Thumbs up, ylävitonen, halaus, suukko ja ylistys heille. Olo on selväjärkinen, eikä minun tarvitse järkyttää mahamatkaajaa niillä suositeltujen määrien ylittävillä kofeiinikupposilla.

Ollessani yötä äitini luona, mies oli nukkunut yli 10 tunnin keskeytyksettömät unet ja hieroskeli nautinnollisesti silmiään, tullessani lounasaikaan kotiin. Tähän pyrinkinkin, että mies saisi univelat kuitattua, ja itse viettäisin miehen eilisen pitkän työpäivän ja yön äitini luona. Silti, olinko vihreä kateudesta? Check ;)

Ja mistähän tuo minua yli 30 vuotta vanhempi nainen löytää ne voimat? Hän hoiti tytön lähestulkoon yksin, lenkitti sekä tytön että koiran, teki ruuat ja jaksoi kuunnella vielä minun marmatukseni. Minä, öh, pengoin vaatekaappeja, valittelin kun mikään ei mene päälle, kävin yksin läheisellä kirpputorilla, söin liikaa ja makoilin lattialla kun tyttö (ja koira) tuli satunnaisesti kiipeilemään päälleni. Ja sitten hän vielä harmitteli kun lähdimme ja suunnitteli jo seuraavaa kertaa (joka on muuten sunnuntaina, miehen työpäivänä).

No, minulle tämä ainakin oli lomaa isolla  L-kirjaimella. Kotiin palaaminen tietää kuitenkin tarttumista niihin arjen ohjaksiin, ja organisointikyvyn hiomista huippuunsa. No rest for the wicked ;)

PS. Sanomattakin selvää, että hieman jännitän tulevia öitä. Meidän unien pikku tuhisijasta on tullut öisin kiukkuava, kummallisesti sihisevä, örisevä, röhisevä ja pinnasängyn pinnoja kolisutteleva muukalainen. Kyse on ehkä vain muutamasta yöstä, mutta monen tunnin unettomat raot saavat minussa aikaan horroksen ja hormonien yhteisvaikutuksen alaisena kulkevan hajamielisen äitihahmon. Toivotaan että tämä on vain yksi kuuluisa Vaihe niiden lukuisten Vaiheiden joukossa, tai sitten tyttö on päättänyt alkaa valmentaa minua tulevaa varten?