Lapsellista viikonloppua

Voimavirta blogista Isän elämää päätti ryhtyä uteliaaksi kysymällä mm. minulta seuraavanlaisia vakavia, mutta hyviä kysymyksiä ;)

1. Mikä on vaikeinta vanhemmuudessa? 

Minusta tämä on hirvittävän vaikea kysymys, koska näitä suuria ajatuksia ja tunteita on vaikea pukea sanoiksi. Ihan sama jos joku kysyy minulta mikä siinä on parasta. Olen myös vasta hyvin vähän aikaa ollut vanhempi, joten puolen vuoden päästä (kun kärvistelen ensimmäisissä uhmatuulissa) vastaus saattaa olla tyystin erilainen.

Sanon kuitenkin että vaikeinta on ollut itse äitiys. Sen roolin omaksuminen, se valtava vastuu, peruuttamaton muutos elämässä, tietyllä tavalla kaiken vanhan hyvästeleminen ja täysin uuden elämän aloittaminen sekä ylipäätään lapsen kasvattaminen. Äitiys on niin vahva olotila, jos näin voi sanoa. Sitä käy läpi monia tunteita, hirvittävän voimakkaalla intensiteetillä, eikä ne kaikki tunteet ole sitä pilvenhattaraa ja auringonpaistetta. Ne negatiivisetkin tunteet pitää hyväksyä ja käsitellä.

Pitää osata hyväksyä että kukaan ei ole yli-ihminen, mutta toisaalta, vaatimukset myös kasvavat äitiyden myötä, eikä sitä voi vain olla ja möllöttää paikoillaan ja toivoa sormet ristissä, että kaikki menisi hyvin. Pitäisi osata löytää jonkinlainen tasapainoinen olotila jossa on hyvä olla, pitäisi osata antaa itselleen anteeksi asioita, ei piiskata itseään virheistä, koska niitä tekee kaikki, olla tuntematta sitä syyllisyyttä, koska kaikkia ei voi miellyttää, varsinkin äitiyden saralla, ja luottaa siihen omaan arvostelukykyyn.

Ja damn, että se on ollut välillä vaikeaa! ;) 

2. Miten suhtautuminen muiden lapsiin on muuttunut vanhemmuuden myötä?

Osaan helpommin lähestyä lapsia - jopa täysin luontevasti. En tosin vieläkään koe olevani mikään lapsirakas ihminen, vaikka toki vauvat ja lapset ovat suloisia. Läheisten ihmisten lapset ovat ihania, se on sanomattakin selvää, mutta en koe itseäni mitenkään äidilliseksi, mitä tulee vieraiden lapsiin.

3. Kun pinna palaa lasten kanssa, miten toimit?

Lasken kymmeneen, viiteenkymmeneen, vaikka sataan, jos vain suinkin ehdin, puristan hampaat yhteen ja hengitän syvään. Tämä toimii aina. Jos se pinna palaa, lapsen ei tule sitä nähdä, vaan poistun huoneesta, hengittelen ja kokoan itseni. Harvoin se pinna onneksi palaa. Tärkeintä on löytää ne omat keinot.
 

4. Osaatko ottaa omaa aikaa? Mikä on mielestäsi sopiva määrä omaa aikaa viikossa?

Rehellisesti sanottuna, viime aikoina en ole osannut. Minulle annetaan sitä auliisti, usein myös muistutetaan sen tärkeydestä. Jostain syystä olen kuitenkin saanut päähäni että nyt kun vielä jaksan, kun fysiikkani pelaa lähes täydellä teholla, kun en tarvitse säännöllisiä levähdyshetkiä päivässä, haluan touhuta ja tehdä asioita. Jopa ehkä liian täydellä teholla, koska olen tuntenut suoranaista uupumusta monena iltana.

Toisaalta, saan omaa aikaa lähes joka päivä kun käyn koiran kanssa kahdestaan lenkillä. Usein soitan juourupuhelun ystävälleni tai kuuntelen hyvää musiikkia. Naistelehti+suklaa+jalat ylös+mahantaputtelu tilaisuutta en myöskään jätä käyttämättä, jos tämä minulle suodaan. Tänään mies teki töitten jälkeen pihvejä naudan sisäfileestä lohkoperunoilla ja antoi minun syödä rauhassa, blogeja selaten. Tämä on sekä arvostuksen osoitus mieheltäni, että sitä omaa aikaa.

En tiedä mikä on sopiva määrä. Riippuu niin tilanteista ja persoonasta (olen tosin sitä mieltä että kaikki sitä tarvitsevat).

5. Minkä asian muuttaisit puolisossasi?

Aika paha. Nyt kun se maha on täynnä naudan sisäfilettä ja lohkoperunoita ja keittiö kiiltelee puhtauttaan - kiitos miehen, tuntuu että en yhtikäs mitään.

Totean kuitenkin tähän loppuun että "Kultaseni, tiedäthän että myös naiset ovat joskus oikeassa" ;)

6. Mikä on parasta mitä voi tehdä housut jalassa, kun muksut nukkuvat?

Juuri tässä elämäntilanteessa kun raskaus alkaa jo pikkuhiljaa verottamaan voimia, se on sohva, jotain hyvää naposteltavaa kenties, viihteellistä ohjelmaa ja täydellinen rentoutuminen ennen nukkumaanmenoa.

7. Mikä sai sinut ryhtymään blogin pitämiseen?

Tarve saada kirjata ylös tärkeitä ajatuksia ja tunnelmia vauvavuodelta. Myös intohimo vanhaan, rakkaaseen harrastukseen kirjoittamiseen, sai minut ryhtymään tähän.

~~~~

Eilinen iltapäivä serkun seurassa.

Tässä seurassa silmä ja sydän lepää. En olisi ikinä voinut kuvitella että on näin kiehtova seurata kahden, vuoden ikäeron omaavia lapsia yhdessä. Erityislaatuisen tästä toki tekee veriside, ja se että saatan olla todistamassa hyvin kauniin ystävyyssuhteen alkua. Onko liian imelää sanoa että koen täydellisen rentoutumisen ja onnen tunteen heidän seurassaan? ;) Asiaa avitti myös kolmas, pian remmiin liittyvä osapuoli, joka antoi keveitä, läsnäolonsa tiettäväksi tekeviä töytäisyjä vatsassani, kun loikoilin auringossa serkuksien seurassa.

Tänään ystävä tuli Turusta käymään. Puolen vuoden ikäinen poikakaveri ei saanut meidän tytössä oikeastaan hirveästi fiiliksiä aikaan vaikka liikkeelle kovasti ponnistelevaa pientä pötkylää tuijotettiin välillä pitkään ja hartaasti ;) Kirjoja piti kuitenkin asiantuntevalla otteella esitellä.