Tarvikeviidakko

Havahduin eräs päivä siihen että kesä on tehnyt tepposensa meidän sisäleikeille - lähinnä lelujen käytölle. Päivästä päivään lelulaatikko seisoo samassa paikassa, lelut samassa järjestyksessä, ja vain pinnalta on rääpäisty muutama lempilelu lattialle. Olemme parhaimmillaan ulkona aamupäivällä pari tuntia ennen lounasta, ja vielä tunteroinen tai vähän päälle iltapäivällä unien ja välipalan jälkeen.

Tyttö alkaa kiljahtelemaan ilosta aina kun pyydän häntä hakemaan kengät, ja jopa ennen nukkumaanmenoa saatetaan takapihan ovea paukuttaa mielenosoituksellisesti. Ulkona kiinnostaakin kaikki - autot, junat, kukat, kärpäset, multa, hiekka. Satunnaisesti teemme mammakavereitten kanssa treffit puistoon, joskus menemme yksin, joskus käymme pitkällä lenkillä ja käyskentelemme sitten omalla pihalla, jotta tyttö saa sitä omaakin tutkimusaikaansa.

Sisällä olemme jäljelle jäävät tunnit vuorokaudesta, sadepäivinä, tai kun olen päättänyt etten enää ummista silmiäni hiekkaisilta tassunjäljiltä eteisessä. Silloinkin tyttö jättää lelut rauhaan. Hän tekee mielummin sitä mitä varmaan muutkin taaperot. Hyppii sohvalle ja takaisin, availee keittiönlaatikoita, jahtaa koiraa, tyhjentää vaatehuoneen laatikot, roikkuu kattokruunusta. Ai ei vai? No ei meilläkään ;)

Tästä syystä emme ole ostaneet leluja ikuisuuksiin. Viimeisimmät lelut on saatu ja ostettu tytön yksivuotissynttäreille maaliskuun alussa. Paketeista kuoriutuikin sellaisia herkkuja, joista on nautiskeltu pitkään.

Serkulta saimme mega blokseja lahjoituksena. Nämä pahaiset palikat ovat koukuttavia. Olen useana päivänä rakentanut mitä hienompia torneja ja höpötellyt tytölle samalla jotain puuta heinää "kuinka äiti nyt rakentaa, syödään ihan kohta". Kieltäydyn uskomasta että olen ainoa! Mega bloks äidit, marssikaa esiin! Ja kyllä, minulla on elämää ;) Pitää varmaan ostaa näitä lisää äidille tytölle.

Minulta on ehditty jo kysymään että olenko miettinyt mitä tarvitsemme tälle uudelle tulokkaalle. Olen toki miettinyt mutta suurin osa löytyy jo.

Numero ykköseksi turhakkeiden listalla nimetty, joskin meille ehdoton välttämättömyys hoitopöytä, hyödylliseksi kokemani sitteri, jälleen yksi turhake, mutta oiva viihdytysväline leikkimatto, pinnasänky (itken sisäisiä kyyneleitä kun emme saa perintökehtoa käyttöömme, mutta tälle löytyy mitä parhain syy), manduca, kantoliina, jota en koskaan oppinut käyttämään, lelut, vaatteet, amme ja muut miljoonat pienet, tarvittavat tavarat, pikkuruisia sukkia myöten sekä tietenkin mobile, jonka tosin nimeän hyödyttömäksi turhakkeeksi, ainakin tämän meidän mallin.

Mobilemme on ihastuttava, mutta huolimatta siitä että kokeilin sitä lastentarvikekaupassa, se tuutulaulu, joka kajahti ilmoille kotiin päästyämme, seisautti veremme äänenvoimakkuudellaan. Ajattelin että hulluksihan se vauva tulee moisesta pimputuksesta. Ripustimme sen loppujen lopuksi ilman soitinta hoitopöydälle, mutta ei tyttö koskaan piitannut niista roikkuvista nalleista - ainakaan samalla tavalla kuin neuvolan antamasta hymynaamasta :)

Mitä tulee vaunuihin niin tiedän että olen varmasti ainoa äiti maan päällä joka ei a) ymmärrä niistä mitään b) jaksa kiinnostua niistä hirveästi c) lähtee vaunukauppaan vain koska vaunut on kertakaikkinen välttämättömyys. Olen aina kadehtinut kaikkia niitä äitejä jotka vertailevat vaunumerkkejä ja keskustelevat tekniikoista ja hinnoista samalla intensiteetillä kuin minä puhun siitä, minkä vauvakirjan aion hankkia vauvalle. Ensimmäisellä kierroksella vaunujenhankinta oli minulle loppukesän helteillä aika uuvuttava kokemus, joskin ostamamme Brio Singit ovat olleet meille nappivalinta. Nyt sana sisarusrattaat (vai onko ne vaunut?) saa minut kauhun valtaan. Mitä niistä pitää tietää? Mitä niitä ostaessa pitää ottaa huomioon? Tarvitaanko niitä edes?

En tiedä hankimmeko näitä ensi alkuun, ainakaan tämän vuoden puolella. Maalailin jo ruusuisia kuvia että vedän perässäni taaperonjötikkää pulkassa ja työnnän hieman hentoisempaa vauvaa vaunuissa edelläni joulukuun tuiskuissa. Koira olisi varmaan reppuselässä? Olisiko jollain lahjottaa supervoimia? Joudun luultavasti tekemään tästä ihan oman postauksen joku kerta, koska luulen tarvitsevani jotain henkistä tukea sieltä, aika varmasti asiasta paremmin kartalla olevilta äideiltä ;)

Summasummarum, emme tarvitse paljon mitään. Mukava kun lapsukaiset tulevat sen verran pienellä ikäerolla, joten vaatteet ja tarvikkeet ovat ainakin tallella, ja niissä piilee vielä sellainen mukava pieni uutuudenviehätys. Jotain haluan kuitenkin opetella, kuten kantoliinan käytön. En omannut kertakaikkiaan laisinkaan kärsivällisyyttä ensimmäisellä kierroksella mutta nyt ajattelin sen opetella, vaikka hampaat irvessä.

Mielessä on myös pieni hankinta, jotain vauvalle, jotain ihan omaa. Himoitsin tätä tytön ollessa pieni, mutta jostain syystä en koskaan ostanut. Sophie the giraffe.

Kuva täältä

Ja tietenkin vauvakirja. Rakastin tehdä tytön vauvakirjaa ja se on vieläkin vaiheessa. Joka kerta kun avaan sen, saatan ihan hieman herkistyä ja itkeä. Se pullistelee jo, kerrassaan uskomattoman määrän sisältämiä muistoja, tarinoita ja tunteita.

Vauvalle olen haaveillut seuraavasta vauvakirjasta. Kerran olen sen nähnyt ja kirjassa esiintyvät lorut ja runot iskivät minuun.

Pikkuruiset bodyt eivät vielä kiinnitä huomiotani kun kiertelen kaupoissa. Lähinnä ne saavat minut huvittumaan. Tuohon minimaaliseen vaatekappaleeseenko pitäisi ihmisolennon mahtua? Ehei ;)