Toistoa

Meillä toistetaan. Samoja asioita, kerta kerran jälkeen. Portaita mennään ylös ja alas kun toinen vanhemmista on aina turvaamassa selustaa. Äidiltä kiskotaan aamutossut jalasta, laitetaan takaisin, kiskotaan jalasta, laitetaan takaisin. Samaa kirjaa luetaan etuperin ja takaperin, aloitetaan alusta, nauretaan samoissa kohdissa, hihkutaan, toistetaan sanoja, imitoidaan kuvia. Laatikoita tyhjennellään, täytetään, tyhjennellään, täytetään. Halitaan ja pusu poskelle toistetaan ainakin kolme kertaa.

Luin kerran jostain kuinka eräs äiti ihmetteli, kuinka tylsää elämä taaperon kanssa onkaan. Samat leikit, samat jutut, samat päivärutiinit. En voinut kuin ihmetellä monttu auki, vaikka vältänkin muiden ihmisten arvostelua. Pakko myöntää että en minäkään omalla ajallani kiipeilisi portaita ylös alas, mutta tässä ei olekaan kyse mitä minä haluan tehdä, vaan mitä tyttäreni haluaa tehdä. Jos hän haluaa tyhjentää ja täyttää lelulaatikon kaksi tai kolmekin kertaa peräkkäin, ja selkeästi nauttii siitä, niin mikäs siinä. En häntä pyöräyttänyt tähän maailmaan siinä luulossa että päiväohjelmamme jatkuisi samalla kaavalla - minun ja miehen ehdoilla, päivät minun tekemisteni mukaan ohjelmoituina ;)

Meillä oli pitkään vaihe kun kirjat eivät kiinnostaneet. Ne lojuivat kirjoille tarkoitetussa laatikossa, kunnes tuossa kuukausi, pari sitten ne kaivettiin esille ja nyt yhdessä, joskus myös erikseen, lukeminen on jokapäiväinen juttu. Välillä sivut selataan suorastaan raivokkaasti läpi, välillä pysähdytään ihmettelemään ja matkimaan eläinten ääniä. Äitiä tuijotetaan pitkään ja hartaasti kun tämä imitoi lauseita ja ääniä tarkoituksenmukaisilla äänillä. Huvittuneisuutta herättää etenkin haita ja valasta matkivat, möreät ääni :)

Olemme muuten Vaukirjan tilaajia - olleet tytön syntymästä lähtien. Turha siis varmaan sanoa että en koskaan osta tytölle leluja, kun joka kuukausi postiluukusta tupsahtaa parinkymmenen euron paketti. Minun on pitänyt tilaus peruuttaa jo pitkään, mutta jään aina himmailemaan. Paketissa on parhaimmillaan kolmekin kirjaa ja jokainen on ollut lyömätön hitti. Viimeksi tuli vielä rantapallo mukana! Mies mutisi jotain korruptiolahjasta, mutta minä haluan pysyä naiivina, sinisilmäisenä äitinä, ja ajatella että ystävällinen Vaukirjan henkilökunta vain halusi muistaa suloista tytärtäni ;)

Pieni raskauspäivitys loppuun. On mukava kirjata ylös fiiliksiä, muistoksi itselle ja tulevalle perheenjäsenelle.

Raskaus on konkretisoitunut huimalla tavalla. Vatsaa en pysty enää piilottamaan, enää ei ole sitä tunnetta, kuin olisi syönyt pizzaa edellisenä iltana, ja siksi turvottaa. Maha on kova pallo, ja olen huomannut että entistä enemmän katseet hakeutuvat siihen kasvojeni sijaan. Se on leveä, ennemmin kuin eteenpäin pyrkivä. Selkeä tyttömaha? Tyttöolo on ja pysyy ja olen hymähdellyt ajatukselle kahdesta saparopäästä, miehestä tämän ärhäkkään akkavallan laumanjohtajana ;)

Pahoinvointi, jota päivittelin pari postausta sitten, ei ole väistynyt. Aamut ovat pahimmat, mutta aamupala pysyy sisällä silkalla tahdonvoimalla. Nukun myös levottomasti, en usein nukahda ennen puoltayötä ja saatan heräillä hyvin aidontuntuisiin painajaisiin. Kerran huomasin istuvani sängyssä ja juttelevani viherkasvin kanssa puoli neljältä yöllä. Puolustukseksi sanon että se näytti ihan lapsuudenkaveriltani ;)

Ei varmaan kuulosta kovin hehkeältä, mutta väitän silti että tämä uskomaton tunne olla ylipäätään raskaana, voittaa kaikki hankalat, fyysiset esteet. Potkut, muljahdukset, yölliset ribaskat mahassa naurattavat, ihmetyttävät ja ällistyttävät. Se ei ole mitään "noh, samaa vanhaa" vaan joka kerta uutta, ihanaa ja jännittävää.

Ei ihan - puolivälimaha, mutta ihan muutaman päivän sisällä raskausviikkojen ykkönen muuttuu kakkoseksi :)